Hei! Tiedän olevani nuori, mutta todella rankan elämän takia muistini oli jossakin vaiheessa todella huono, ja en ole nähnyt ja kuullut oikein kunnolla. En tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan. Nyt sitten olen 15 masennusvuoden jälkeen ruvennut paranemaan, ja suoraan sanottuna kokemus on ollut aivan kamala. Muutin, ja sinä aikana jotenkin huomasin, miten likainen asuntoni oli ollutkaan. Tekisi mieli hypätä jokeen jo sen takia, että muutos on ollut niin valtava. Mietinkin, että pitäisikö minun käydä jossain muistitesteissä, koska mummoni on kuollut Alzheimerin tautiin? Olen eniten huolissani siitä, että jos aivoni eivät palakaan ns. normaalin ihmisen tasolle. Murehdin sitä jatkuvasti.
Hei! Kuvauksesi on melko lyhyt, joten en ehkä aivan täysin pääse ymmärtämään sitä kaikkea, mitä olet kokenut ja elänyt läpi. Masennuksesta olet kärsinyt pitkään, mutta on hienoa, että olet nyt alkanut parantua ja valoa alkaa olla näkyvissä. Muutos on ollut aikaa vievää ja varmasti kivuliastakin. Mutta kuvaamasi iso muutos kertoo toisaalta siitä, miten paljon olet tervehtynyt. Tuo, että valtavan muutoksen takia tekisi mieli hypätä jokeen, kuulostaa minusta hurjalta. Toivottavasti se tarkoittaa, että olet kuitenkin sitä mieltä, että nyt voit paremmin kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten.
Olen kuitenkin hiukan huolissani siitä, onko masennustasi saatu vielä riittävän hyvin hoidettua. Jatkuva murehtiminen ei ole hyväksi aivojesi palautumiselle. Se voi olla jäännösoire masennuksesta. Masennus on huono asia muistin kannalta ja se olisi tärkeää hoitaa tehokkaasti, jotta muistitoimintosi alkaisivat palautua normaaliksi. En tiedä, oletko saanut psykoterapiaa? Psykoterapiassa voisit päästä eroon murehtimisesta ja samalla muistikin alkaisi pelata paremmin.
Sinun ikäisillä ei ole Alzheimerin tautia. Muistitesteihin ei sen takia kannata mennä. Voi olla, että menneisyydessäsi on asioita, jotka ovat tehneet omat muutoksensa aivoihin. Useimmat muutokset kuitenkin korjaantuvat ajan kanssa. Esimerkiksi nuoren ihmisen aivoissa alkoholin vaikutuksesta tapahtuneet muutokset voivat korjaantua melko lailla hyvin, jos alkoholin liiallinen käyttö lopetetaan. Toivottavasti voit saada tästä vastauksesta rohkaisua ja uskoa siihen, että vähitellen tilanteesi alkaa myös muistitoimintojen osalta korjaantua.
Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen