Onko poikani masentunut vai sairastumassa Alzheimerin tautiin?

Hei. Olen huolissani 37-vuotiaan poikani terveydentilasta. Hänen isänsä kuoli 63-vuotiaana Alzheimerin tautiin. Poika rakentaa tällä hetkellä omakotitaloa ja on hyvin masentunut ja ahdistunut, kun talon rakentaminen ei valmistu nopeammin. Muutenkin hänellä on hyvin lyhyt pinna. Mikään ei kiinnosta, mitään ei huvita tehdä.

Välillä hän vain tuijottaa ikkunasta pihalle apaattisena ja hänen vaimonsa sanoi, että näitä masennuksia tulee kahdenviikon jaksoissa. Poika on vuorotteluvapaalla työstä vuoden, rakentamisen takia, kun työkään ei huvittanut, ja oli liian stressaavaa. Hänen käytöksensä on välillä äksyilevää.

Hän haluaisi mennä itsekin lääkäriin masennuksen vuoksi, mutta sanoo ettei halua alkaa syödä mitään onnellisuuspillereitä mielialansa vaihteluihin. Hän ei tiedä mitään kanavaa kenen luokse kääntyisi.
Poika asuu Pirkanmaalla, onko siellä ketään pätevää lääkäriä tai Tampereella kenen puoleen voisi kääntyä?

Hei! Kyllä tästä kuvauksestanne tulee se vaikutelma, että poikanne on vaikeasti masentunut. Voi olla, että kyseessä on ns. kaksisuuntainen mielialahäiriö, jossa masennus ja vauhdikkaampi vaihe vuorottelevat. Tietysti täytyy pitää mielessä tuo hänen isänsä varhain saama vakava sairaus. Alzheimerin taudin ensimmäinen oire voi olla masennus ja apaattisuus. Toisaalta pitkäaikainen masennus on riski sairastua Alzheimerin tautiin. Masennus pitää hoitaa tehokkaasti. Voi olla, että tukena tarvitaan muutakin hoitoa kuin lääkkeitä. Lääkehoito on kuitenkin hoidon kulmakivi. Kyse ei ole onnellisuuspillerien syömisestä, vaan nuoren ihmisen elämää kokonaisvaltaisesti hallitsevasta ongelmasta. Ensisijaisesti suosittelen häntä hakeutumaan psykiatrille. Jos ajatus psykiatrille menemisestä kauhistuttaa, yleislääkäritkin voivat apua antaa. Työterveyslääkäri on yksi hyvä vaihtoehto, koska kyseessä on työkykyynkin merkittävästi vaikuttavasta asiasta. Jos se on vaan mahdollista nyt vuorotteluvapailta.

Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen

Markus Halminen,
geriatrian erikoislääkäri