Hei! Kohta 62 vuotta täyttävällä isälläni todettiin tänään Alzheimerin tauti Likvor-näytteen ja muiden tutkimusten perusteella. Ymmärsin, että kyseessä on alkava tauti. Aloin äitini kanssa huolestua isän muistihäiriöistä ja unohteluista noin vajaa puoli vuotta sitten ja passitin hänet tutkimuksiin. Onneksi tein niin.
Isäni on jo selän takia eläkkeellä oleva metsuri. Lääkitykseksi aloitettiin donepetsiili 5mg x 1 iltaisin. Asia on tietysti kaikille vielä uusi ja järkyttävä ja paljon kysymyksiä on vailla vastauksia.
Isäni ja äitini ovat eronneet monta vuotta sitten ja olen ainoa lapsi. Isäni asuu siis yksin. Äitini käy kylässä silloin tällöin. Lisäksi minä asun yli 800km päässä isästäni, mikä lisää huolta entisestään. Toivon tietenkin, että asiat kuitenkin järjestyvät ja, että isä voisi asua kotona mahdollisimman pitkään, koska on vielä hyväkuntoinen ja pärjää kotona.
Halusin kuitenkin, jos se on mahdollista, että isäni saisi kotiapua esim. ateriapalvelun ja siivouspalvelun muodossa, koska nämä asiat jäävät isältäni mielestäni tekemättä. Lämmintä ruokaa hän ei syö läheskään joka päivä. Isäni on myös kova touhuamaan ulkona kaikenlaista, esim. lumitöitä, polttopuiden tekoa, porojen hoitoa jne. Mielestäni hänen pitäisi syödä ainakin edes yksi lämmin ateria, kun tekee paljon fyysistä työtä.
Kysymys kuuluukin, ettäö onko donepetsiili 5mg aloituslääkkeenä sopiva? Luin jostain, että yhdistelmälääkitystä saavat ovat tutkimusten mukaan hyötyneet lääkkeestä enemmän kuin pelkkää yhtä lääkettä saavat. Milloin yhdistelmälääkitys tulee kyseeseen? Mitkä mahdolliset yhdistelmälääkkeet ovat?
Neurologi, joka isääni hoitaa oli erikoistuva lääkäri. Tuli mieleen, että onko hän pätevä ja saiko isäni oikean lääkityksen. Olen itse anestesiahoitaja, joten olen huolissani lähes joka asiasta tällä hetkellä.
Isälläni ei ole mielestäni vielä mitään käytöshäiriöitä. Seuraava kontrollikäynti neurologille sovittiin marraskuun puoliväliin, samoin kuin neuropsykologin aika ilmeisesti ajokyvyn arviointia varten. Asia järkytti isääni, koska hänen asuinpaikassaan pienessä kylässä ei pääse mihinkään ilman autoa. Eikö lääkkeen aloituksen jälkeen tulisi olla kontrollikäyntiä aikaisemmin kuin vasta yli 6kk kuluttua?
Tässä ensimmäiset asiat, jotka pyörivät mielessäni.
Kiitos hyvästä palstasta!
Hei! Tarvitsette perheenä hyvän ensitietohetken tässä tilanteessa. Mahdollisesti muistipoliklinikan muistihoitaja voi sellaisen teille järjestää. Siinä hetkessä on mahdollista esittää kysymyksiä ja pohtia asioita yhdessä. Jos tällainen hetki ei onnistu muistipoliklinikan kautta, paikallinen muistiyhdistys voisi kenties auttaa.
Ravitsemus on hyvin keskeinen asia muistisairaan hyvässä hoidossa. Siitä huolehtimiseen kannattaa panostaa. Ateriapalvelu on yksi hyvä vaihtoehto. Toiminnallisempia vaihtoehtoja olisivat aterioiden laittaminen yhdessä kotipalvelutyöntekijän kanssa tai isäsi lähteminen syömään johonkin paikalliseen lounasruokalaan. Etäisyydet voivat tietysti muodostua ongelmaksi, varsinkin jos ajokyky alkaa heikentyä. Hyvin varhaisessa taudin vaiheessa voidaan vielä ajolupaa jatkaa, mutta valitettavasti Alzheimerin taudin edetessä hahmotushäiriöt ja useampien asioiden samanaikaisen hoitamisen heikentyminen tekevät ajamisesta vaarallista ja ajolupa joudutaan perumaan.
Donepetsiili on hyvin siedetty lääke, jolla usein aloitetaan. Hyvin lievässä taudin vaiheessa se toimii usein erinomaisesti. Taudin edetessä (toimintakyvyn heikentyessä tai kognitiomittarien heikentyessä) voidaan siirtyä donepetsiilin ja memantiinin yhdistelmään. Jos tämän yhdistelmän teho alkaa hiipiä, on mahdollista vielä kokeilla donepetsiilin tilalle galantamiinia tai rivastigmiinia.
Toimintakyvyn ylläpitämisessä on tärkeää järjestää sopivasti haasteellista toimintaa, joka toimii kuntouttavasti tuoden myönteistä kokemusta osallisuudesta ja onnistumisesta. Lääkehoito on vain yksi osa hyvää hoitoa. Kuntouttavat toimet, ravitsemus, riittävä ja ravitseva uni, sosiaaliset suhteet ovat kaikki tärkeitä sen ohessa.
Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen