Mihin oireeni viittaavat?

Vuoden aikana on ilmennyt pään raskautta, ikään kuin siellä olisi painetta. Kävely on muuttunut hieman haparoivaksi ja tasapainoni on huomattavasti heikentynyt varsinkin pimeässä. Hyvä käsialani on muuttunut tökeröksi, varsinkin pöytäkirjojen allekirjoitus kokoustilanteissa. Olen myös päivisin ajoittain väsynyt ja nukun tunnin päikkärit. Olen 71-vuotias ja odotan kutsua terveyskeskukseen. Kiitos vastauksesta!

Hei! Ette esittänyt varsinaista kysymystä ja mahdollisesti olette jo ollut terveyskeskuksen tutkimuksissa, mutta esitän silti muutaman kommentin oirekuvauksenne perusteella. Kävelyn, tasapainon ja käsialan muuttuminen voi liittyä aivojen verenkiertohäiriöön. Kokoustilanteessa tuleva allekirjoitus- vaikeus voi liittyä taas ns. essentielliin vapinaan, jossa pieni stressi / jännitys aiheuttaa käsien “ryhtymisvapinan” pahenemista. Tasapainon heikentyminen erityisesti pimeässä voi viitata silmäperäiseen syyhyn. Tasapainon kannalta aivojen silmien kautta saama tieto ympäristöstä ja kehon suhteesta siihen (mm. asento) on erittäin tärkeää. Väsymys voi viitata uniongelmiin tai esimerkiksi vitamiinipuutoksiin (D-vitamiini, C-vitamiini, B-vitamiinit) tai kilpirauhasen vajaatoimintaan. Herää myös kysymys, onko tuo pään raskaus aiheuttanut sen, että olette jättäneet ulkona olemisen ja liikunnan vähemmälle? Muististanne ette kerro mitään, ette myöskään mielialastanne. Mielestäni tarvitsette kokonaisvaltaisen arvioinnin terveydentilastanne. Olisi hienoa, jos terveyskeskuslääkärinne voisi lähettää teidät geriatrin arvioon. Joka tapauksessa jatkotutkimukset ovat aiheellisia.

Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen

Markus Halminen,
geriatrian erikoislääkäri