Liittyykö raskas hengitys Alzheimerin tautiin?

Vaimoni tauti todettiin v. 2002. Viime kesästä lähtien hän on ollut sairaala- ja laitoshoidosta. Kaksi viikkoa sitten hän kaatui huoneessaan ja vasen lonkka murtui ja leikkauksessa pantiin puoliproteesi. Nyt hän on sairaalassa.

Meitä omaisia huolettaa hänen olotilansa päivittäinen vaihtelu ja erityisesti hengityksen vaikeus, välillä ns. pintahengitystä pallealla (?) ja väliin syvää hengenvetoa, johon liittyy liman nousua. Keuhkot ovat puhtaat. Pelkäämme kauanko hän kestää. Liittyykö raskas hengitys Alzheimerin tautiin?


Hei! Vaimollanne on ollut jo pitkään Alzheimerin tauti. Valitettavasti kyseinen tauti on etenevä, eikä siihen ole parantavaa hoitoa. Koska aivot ovat keskeisessä asemassa elimistön toiminnan säätelemisen kannalta, tilanne heikkenee monilla osa-alueilla. Ihminen haurastuu vähitellen, vaikka ei olisi muita sairauksia. Jos muita sairauksia on, haurastuminen on nopeampaa. Lonkkamurtuma kaatumisen seurauksena kertoo minulle mahdollisesta lihaskadosta, tasapaino-, koordinaatio- ja hahmotushäiriöstä. Suoranaisesti en osaa sanoa, että raskas hengitys liittyisi Alzheimerin tautiin, mutta hengityksenkin säätely tapahtuu aivoissa. Voi olla, että nuo hengitysmuutokset ovat taudin vaikean vaiheen aiheuttamia. Toisaalta heikentynyt yleistila altistaa hengitystieongelmille. Hän ei ehkä jaksa tai ymmärrä enää yskiä limaa keuhkoista, vaan se jää sinne. Riski keuhkokuumeelle on suurentunut. Läheisille tilanne on raskas. Läheiset joutuvat tekemään luopumista ja katsomaan vierellä kärsimystä. Vaikeassa Alzheimerin taudin vaiheessa on inhimillisempää luopua tuskaa ja vaivaa tuottavista tutkimuksista ja hoidoista. Akuutit asiat on tietysti hoidettava. Lonkkamurtuma on leikattava, jos murtuma on kivulias ja toipumisennuste on edes kohtuullinen. Alzheimerin tautia voi kuitenkin verrata etenevään syöpäsairauteen. Jossakin vaiheessa siirrytään oireita lievittävään saattohoitoon. Teidän on hyvä keskustella ajan kanssa vaimonne hoitavan lääkärin kanssa hoitolinjoista. Mitä te haluatte ja odotatte? Mitä vaimonne toiveet ovat, jos hän ei enää kykene niitä itse kertomaan? Toivotan teille jaksamista tässä vaikeassa tilanteessa! 


Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen 

«Takaisin