Milloin laitoshoitoon?

Isälläni (81 v.) on todettu Alzheimerin tauti muutama vuosi sitten, ja hänellä on lääkehoito ja säännöllinen seuranta. Hän asuu yhdessä äitini kanssa rivitalossa. Ajokortin hän menetti n. 2 vuotta sitten. He muuttivat rivitaloon kotitalostaan, jolloin joutuivat luopumaan suuresta osasta ”maatalon” työkaluista jne., joita isä silloin tällöin kaipaa, vaikka ne eivät minnekään mahtuisikaan, saati että niille olisi käyttöä.

Nyt on kuitenkin alkanut unet sekoittua todellisuuden kanssa, ja hän itsepintaisesti haluaa entisenä sähköasentajana mennä tarkistamaan asentamaansa lamppua ja paikalle jääneitä työkaluja. Hän ei enää ota uskoakseen sen olleen unta. Nukahtamistablettien jäljiltä sekaisuutta on herkemmin, ja hän on myös soittanut vanhoille tutuilleen aamulla varmistaakseen, ovatko nämä päässeet kotiin, kun unessa lähtivät pyöräilemään. Oikeiden vaatteiden pukeminen ei tahdo enää onnistua ilman seurantaa, vaan vaatekertoja saattaa mennä sekaisin. Myöskään roskien vienti ja roskalaatikon erottaminen paperinkeräyslaatikosta ei enää onnistu.

Äitini jaksaminen huolettaa, josko hän ei ajoissa kerro, ettei enää pärjää. Kysymys kuuluukin, koska on ”oikea” aika siirtyä laitoshoitoon em. kertomuksen perusteella, jos äiti ei ymmärrä ajoissa tunnustaa, ettei enää pärjää, ja ajaa itsensä loppuun? 

Isänne yleinen toimintakyky vaikuttaa kuvaamistanne ongelmista huolimatta vielä kohtalaiselta, mutta keskivaikeaa sairauden vaihetta ollaan lähestymässä. Käytösoireet (harhat, sekavuus, joustamattomuus) yhdessä läheisen uupumisen kanssa ovat riskitekijöitä laitoshoitoon joutumiselle. Kun teillä on nyt herännyt tällainen kysymys laitoshoitoon siirtymisen oikeasta ajankohdasta, pitää nopeasti järjestää ylimääräinen tilannearvio.

Isän tämänhetkinen muistisairauden ja toimintakyvyn taso pitää määrittää mielellään käytössä olevilla mittareilla (esim. MMSE, CDR-luokka, GDS-FAST, ADCS-ADL), koska kunnallisessa palvelujärjestelmässä palveluiden tarjoamista säädellään toimintakyvyn ja avun tarpeen mukaan. On mietittävä tukitoimia isälle (lääkityksen tarkistaminen sisältäen haitallisten lääkkeiden lopettamisen, mahdollinen muistilääkityksen tehostaminen, harhaisuutta vähentävän lääkityksen aloittaminen, kuntouttavat toiminnot liikunnan ja isänne sairautta vastaavalle tasolle rakennetut toiminnalliset harjoitteet, päiväkuntoutuskäynnit jossakin sopivassa yksikössä, intervallijaksot kuntouttavassa hoitoyksikössä) ja äidille (omaishoitajan kuntoutuskurssi KELA:n kustannuksella, vertaistuen saaminen paikallisen muistiyhdistyksen kautta, vapaapäivät varamiesjärjestelyn kautta, oman terveydentilan tarkastus ja mahdollisuus sen hoitamiseen, kotipalvelu).

Näitä asioita voisi pohtia esimerkiksi ryhmässä, johon kuuluu isän sairauden seurannasta vastaava lääkäri, muistihoitaja ja kunnan sosiaalipuolen edustaja. Uskon, että kuvauksenne perusteella vielä on paljon tehtävissä, jotta äiti jaksaa toimia omaishoitajana ja isä saa asua kotona.

Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen

« Takaisin