Pitäisikö meidän miettiä lääkitystä uudelleen?

Hei. Äidilläni todettiin alkava Alzheimerin tauti helmikuussa 2011. Hän on 60-vuotias. MSE- testin tulos oli 27/39. Nyt puolen vuoden kuluttua hän teki testin uudelleen ja tulos oli 28/30. Lääkkeenä on donepetsiilihydrokloridi.

Kävimme maaliskuussa Turussa yksityislääkärin luona. Hän sanoi, että kun tauti on noin alussa, niin hän katsoisi ensimmäisen kontrollin eli puolen vuoden päähän määrätä yhdistelmä lääkehoitoa. Olen kuitenkin unohtanut asian, mutta nyt kun luin potilaskertomuksia niin asia tuli mieleeni.

Äidistäni ei huomaa vielä näin että hän sairastaisi tätä sairautta. Kyllä hän usein toistelee asioita ja tavarat on hukassa, mutta eipä muuta. Välillä hän on vähän masentuneen oloinen, mutta mehän olemme joskus kaikki. Hän on kirjanpitäjä, ja työ on hänelle käynyt vaivalloiseksi. Hän jää eläkkeelle ensi vuoden puolella. Oletko sitä mieltä että meidän pitäisi alkaa miettimään tätä lääkeasiaa uudelleen?

Hei! Ikävää, kun äitisi on saanut tämän sairauden näin nuorena. Valitettavasti nuorena sairastuminen tarkoittaa usein nopeampaa taudin etenemistä. Pistetaso on vielä varsin hyvä, samoin toimintakyky, vaikka kirjanpitäjän työstä selviytyminen varmasti onkin jo haasteellista. Jos toimintakyvyssä tapahtuu ennen määrättyä puolen vuoden kontrollia merkittävää heikentymistä, se on merkki siitä, että lääkehoitoa pitää arvioida uudelleen. Jos tilanne pysyy vakaana tämän puolen vuoden ajan, mielestäni voitte jatkaa pelkästään donepetsiilihydrokloridilla. Se on aivan hyvä ensivaiheen lääke.

Alzheimer-lääkityksen ohessa on tärkeää yrittää järjestää asioita niin, että äidilläsi olisi sosiaalista kanssakäymistä, riittävästi liikuntaa, positiivisia ja rentouttavia asioita, kulttuurikokemuksia ym. Nämä aktivoivat yhdessä donepetsiilihydrokloridin kanssa aivoja ja hidastavat taudin etenemistä.

Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen
 

«Takaisin